Seurakunta auttaa ja tukee

Kun mieltäsi painaa jokin elämänkriisi; suru, masennus, yksinäisyys, parisuhdehuolet, taloudellinen hätä tai sinulla on huolta/ keskustelun tarvetta omista tai läheistesi asioista, voit kääntyä kotiseurakuntasi pappien tai diakonin puoleen. 

Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia. Keskustelut voidaan käydä joko virastoaikana seurakunnan tiloissa tai etukäteen sopien koti- ja laitoskäynneillä. Myös kotiehtoolliseen tai laitoksessa yksityiseen ehtoolliseen on mahdollisuus.

Diakonia

Diakonia on kristilliseen ihmiskuvaan pohjautuvaa palvelua, joka kohdistuu erityisesti niihin ihmisiin, joihin muu apu ei yllä. Diakoniatyöntekijän kanssa voi keskustella vaikka yksinäisyydestä, mielenterveysongelmista, päihteistä, ihmissuhdevaikeuksista tai elämän kriiseistä -oikeastaan mistä tahansa elämän eteentuomasta haasteesta. Diakoniatyö tukee tapauskohtaisesti myös käytännöllisen ja taloudellisen tuen tarpeessa olevia.

Diakoniatyö on koko seurakunnan tehtävä. Työ toteutuu viranhaltijoiden ja vapaaehtoisten avulla. Teemme yhteistyötä eri järjestöjen ja viranomaistahojen kanssa. Diakoninen apu on maksutonta ja avointa kaikille seurakunnan alueella asuville.

Diakoniatyöntekijän vastaanotolle diakoniatoimistoon (seurakuntatalossa, Vilkaharjuntie 1) voit tulla ilman ajanvarausta tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9-11 tai voit soittaa ja varata ajan diakoni Anne Borénille

Diakonia on auttamista ja palvelua