Sulkavan kirkko 200 vuotta

Syksy on saapunut Sulkavalle. On ollut paljon harmaita ja tihkusateisia päiviä. Välillä myös kuulaan kirpeitä aurinkoisia syyspäiviä.  Pimeä tulee päivä päivältä aikaisemmin. Kuljemme kohti pimeintä vuoden aikaa. Valon väheneminen vaikuttaa vahvasti ihmisiin. Se vaikuttaa hormonitoimintaamme ja siihen, kuinka vietämme aikaamme. Ulkoilu ja pihatyöt täytyy yrittää ajoittaa valoisaan aikaan, ja jos se ei onnistu, on turvauduttava otsalamppuihin ja muihin valaisimiin. Sulkavan kirkonkylää koirieni kanssa kierrellessäni olen tänä syksynä monta kertaa pysähtynyt ihastelemaan Sulkavan kirkkoa. Kirkon uusi-vanha okran värisävy on nyt saanut ruskan upeat värit kehyksekseen. Tuntuu kuin luonto ja kirkko puhuisivat toisilleen samoissa värisävyissään. Valaistu kirkko pimeän syysillan synkkyydessä on myös elävän toivon sanoma. Kuin kirkko puhuisi: tässä olen teille merkkinä ikuisesta elämästä, ylösnousemuksesta, syntien anteeksiantamuksesta. Olen merkkinä rauhasta ja rakkaudesta. Merkkinä turvapaikasta; yhteydestä ihmisten ja Jumalan välillä. 

Sunnuntaina 30.10. talviaikaan siirtymisen sunnuntaina, 21. sunnuntaina helluntaista, vietetään Sulkavan kirkon 200-vuotisjuhlaa. Päivän aiheena on Jeesuksen lähettiläät. Jeesus lähetti omansa maailmaan todistamaan hänen armostaan ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Sulkavan kirkko kuvastaa sitä, kuinka sulkavalaiset ovat palvelleet Jumalan sanaa rakentamalla kirkon ja pitämällä siitä huolta. Toki kirkolla on maallisiakin tarkoituksia. Se on palvellut ihmisten perustarpeita kokoontua, viettää elämän tärkeitä juhlia, kuulla kuulumisia, saada tietoa, iloita ja surra. Ja sen kaiken elämän rinnalla on kulkenut Jumalan sana. Aivan kuin syksyinen luonto ja okraksi maalattu kirkko kuiskailevat yhteistä säveltä pimeässä illassa ohikulkijalle, on kirkko ollut ihmiselämän kanssakulkija. Sen seinien suojassa on monet kerrat annettu maallisiin iloihin taivaallinen siunaus ja ajallisiin suruihin ikuisuuden lohtu.

Kirkon 100-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1922. Silloin päivänpolttava puheenaihe oli vuonna 1923 voimaan tuleva uusi uskonnonvapauslaki, joka vapautti suomalaiset velvoitteesta kuulua evankelisluterilaiseen kirkkoon. Pelättiin joukkopakoa kirkosta. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Kirkko on säilyttänyt merkityksensä vielä 100 vuotta sen jälkeenkin. Minusta on riemullista, että meillä on ollut varaa maalata kirkko sisältä ja ulkoa, korjata lahovaurioita, asentaa uudet sadevesijärjestelmät ja jo aiemmin uusia katto sekä kirkon risti. Ei ole itsestäänselvyys, että nykyajan länsimaisessa yhteiskunnassa pystytään ylläpitämään kirkkorakennuksia. Kirkko on saanut säilyä siksi, että niin monet vielä haluavat, että kirkko on osa heidän elämäänsä. Siitä olen kiitollinen jokaiselle, joka on osa seurakuntaamme.

Kirkon 200-vuotisjuhla herättääkin syvän kiitollisuuden sydämessäni. Kirkkomaalla kulkiessani eräänä syyskesän päivänä näin hetken aikaa sieluni silmin, kuinka erilaiselta kirkkomaalla näytti vuonna 1922. Silloin oli tuoreena pystytetty muistomerkki 1918 sodan vainajien muistoksi. Mutta silloin ei vielä ollut mitään tietoa siitä, miten suuri sankarihautausmaa kirkon kupeeseen piti kaivaa talvisodan ja jatkosodan aikana. Viimeisimpään sataan vuoteen on sisältynyt itsenäisen Suomen historian ratkaisevimmat hetket. Silloin taisteltiin ja rukoiltiin. Toivottiin. Ja selvittiin.

Kirkon 100-vuotisjuhlaa uutisoinut Savonmaa-lehti kirjoitti 19.9.1922 ”Sata vuotta ovat kirkonkellot tämän kirkon kellotapulissa soineet, ovat soineet Jumalan kunniaksi ja äänellään ovat ne kansaa joka pyhä kutsuneet suojaansa Jumalan sanaa kuulemaan ja saamaan lohdutusta ja virvoitusta sielulleen ja niin ovat hengellistä lohdutusta suuret joukot vuosisadan aikana saaneet tässä kirkossa kuulla. Tämän kirkon antaman lohdutuksen tukemana ovat ihmiset paremmin jaksaneet kantaa elämän huolet ja raskaat taakat, joita kunkin yksilön elämässä on voinut sattua.”  Jumalan armosta näin on saanut tapahtua vielä toiset sata vuotta. Rukoilemme, että Jumala varjelee kirkkoamme, kotiseutuamme ja kotimaatamme edelleen tästä eteenpäin.  

Hanne-Maaria Rentola

Sulkavan seurakunnan kirkkoherra