Pyörätuolissa istuva henkilö ja hänen rinnallaan kävelevä henkilö

Lähimmäispalvelu ja ulkoiluystävät
 

Lähimmäispalvelu on yksi tapa toteuttaa lähimmäisenrakkautta käytännössä. Vapaaehtoiset ovat tavallisia ihmisiä, jotka tuovat toisen ihmisen elämään iloa ja vaihtelua. Toiminta on maksutonta ja palkatonta, sitä koordinoi diakoniatyö.


Lähimmäisavun saajat ovat pääasiassa yksinäisyyttä kokevia ikäihmisiä. Yksinäisyyden tunnetta helpottaa tieto siitä, että jossakin on lähimmäinen, jolla on aikaa minulle ja jolle minä olen tärkeä.

Lähimmäispalvelun vapaaehtoisena voit käydä tapaamassa joko yhtä tai useampaa lähimmäistä. Käytännössä toiminta on säännöllistä yhdessä olemista tai tekemistä, kahvittelua ja keskustelua, muistelua, laulamista, lukemista, ulkoilua tai vaikka kirkossa käymistä.

Lähimmäispalvelussa on jatkuva tarve, pääasiassa juttu- ja ulkoilukaveriksi kotona ja laitoksissa asuville ikäihmisille. Lähimmäispalveluun pääset ottamalla yhteyttä tai tulemalla diakoniatyöntekijän juttusille, hän perehdyttää sinut toimintaan. 

Tarvittaessa voit osallistua vapaaehtoistoiminnan koulutukseen, josta saat enemmän tietoa lähimmäispalvelusta. Koulutusten ajankohdista tiedotetaan kirkollisissa ilmoituksissa.

Diakoni

Päivystykset ilman ajanvarausta: ti - to klo 9-11 diakoniatoimistossa ja kerran kuukaudessa (kts. ajankohdat kirkollisista ilmoituksista) Lohirannan vanhustentalojen kerhohuoneessa (Lohirannantie 40, Lohilahti).