Yhteisvastuu 2021: Eniten vanhuudessa yllättää köyhyys

 

Eri syistä johtuva köyhyys koettelee ikäihmisiä Suomessa ja maailmalla. Monet vanhukset elävät taloudellisessa ja sosiaalisessa ahdingossa, jota koronaepidemia on vielä korostanut. Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä Suomessa ja maailmalla. Keräys alkaa sunnuntaina 7.2..


Vähävaraiset vanhukset ovat usein tilanteessa, jossa vaikeudet kasaantuvat. Köyhyys aiheuttaa helposti terveydellisiä ongelmia, sosiaalista eristäytymistä, yksinäisyyttä ja digisyrjäytymistä. Eläkeiän köyhyyden merkittäviä tekijöitä voivat olla työelämän ulkopuolelle jääminen, kotiäitiys, työkyvyttömyys, pitkäaikaistyöttömyys, pienipalkkaisuus, sairauden – tai näiden kaikkien yhdistelmä. Listalle kuuluvat myös kallis asuminen, peritty huono-osaisuus, mielenterveysongelmat sekä monet yllättävät tekijät. Juuri eläkkeelle jääneet voivat tukea edelleen lapsiaan ja lapsenlapsiaan oman toimeentulonsa kustannuksella.

Suomessa vanhusten köyhyys näyttäytyy eri tavoin eri puolilla maata. Myös puuttumiskeinot ilmiöön ovat monimuotoisia. 40 prosenttia eläkeläisistämme saa eläkettä alle 1 250 euroa kuukaudessa. Karua on, että monessa seurakunnassa suurin yksittäinen ruoka-avun asiakasryhmä on vähävaraiset vanhukset. Diakoniatyöntekijöiden kokemus on, että ikääntyneet turvautuvat apuun vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on mennyt jo todella huonoksi.
 

Apua ikäihmisille seurakunnan diakoniatyön kautta


Kunkin seurakunnan Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 20 prosenttia jää käytettäväksi ikäihmisten ahdingon helpottamiseen oman seurakunnan alueella. Myös Sulkavalla viidennes oman paikkakunnan keräystuotosta käytetään ikäihmisten diakoniseen auttamiseen. Taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä tuetaan esimerkiksi myöntämällä ostokortteja paikallisiin elintarvikeliikkeisiin.

Yhteisvastuukeräyksen toisena valtakunnallisena tuotonsaajana toimiva Kirkon diakoniarahasto kohdentaa 10 prosentin osuutensa keräystuotosta ikäihmisten taloudelliseen auttamiseen ja elämänlaadun kohentamiseen. Diakoniarahaston avustukset haetaan paikallisseurakuntien diakoniatyön kautta, jossa hakijoiden avuntarve tunnetaan ja jokainen avuntarvitsija kohdataan.

Keräyksen toinen maanlaajuinen tuotonsaaja on Seurakuntaopiston kokoama kansanopistoverkosto, joka tulee toteuttamaan yhteisvastuuvaroilla ikäihmisille maksuttomia taloudenhallinnan koulutuksia sekä digitaitojen valmennusta vuodesta 2022 alkaen.
 

Kaukana avun tarve on vieläkin suurempi kuin meillä


Yhteisvastuukeräys näkee tärkeäksi tukea avun tarpeessa olevia niin Suomessa kuin maailmalla. Tuotosta yli puolet, 60 prosenttia, ohjataan kehittyviin maihin Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Yhteisvastuukeräyksen 2021 tuotolla tuetaan arvokkaan vanhuuden mahdollistamista auttamalla katastrofien, konfliktien ja luonnonmullistusten aiheuttamissa hätätilanteissa hauraimpia yhteisöjä, vanhuksia ja perheitä. Kansainvälisen diakonian esimerkkikohdemaa on Uganda, mutta apua ohjataan kulloisenkin tarpeen mukaan yli kymmeneen maahan.


www.yhteisvastuu.fi
www.kirkonulkomaanapu.fi
sekä käyttämällä aihetunnisteita #yhteisvastuu2021 ja #enitenyllättiköyhyys muissakin sosiaalisen median palveluissa.

Kuvassa lehden kansisivua muistuttava kuva, jossa vanhus nojaa käsiinsä. Kuvassa myös lööppiotsikoita.
Monet vanhukset elävät taloudellisessa ja sosiaalisessa ahdingossa, jota koropandemia on vielä korostanut.
Kuva Yhteisvastuulehden lahjoitusvetoomuksesta, jossa mm. Ugandalaisen Marian kuva.
60 prosenttia Yhteisvastuun keräystuotosta ohjataan kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun kautta.
YouTube-video