Uutiset

Uutislistaukseen

Sulkavan kirkko maalataan kesällä

23.5.2022 13.12

Sulkavan kirkon sisä- ja ulkomaalaustyö on alkanut. Urakka valmistuu viimeistään syyskuun loppuun mennessä. Kirkko täyttää syksyllä 200 vuotta, mitä on tarkoitus juhlia.

Kirkon maalaus- ja värihistoriaa tutkittaessa selvisi, että väritys on ollut nykyistä värikylläisempi. Ulkoseinien päävärinä 1800-luvulla oli mm. keltaokra, ja tähän historialliseen värisävyyn nyt palataan. Muitakin sävyjä parinsadan vuoden aikana on käytetty.

Kirkon ulkoseinään maalattiin useita värimalleja joista oli helpompi arvioida, miltä eri värivaihtoehdot kirkon seinässä oikeasti näyttävät. Maalaustoimikunta kokoontui yhdessä Museoviraston intendentin ja värisuunnittelusta vastanneen rakennusarkkitehti ja -konservaattori Maria Luostarisen kanssa arvioimaan värimalleja. Ulkoseinien ja tornin ulkoseinien sävyksi valittiin okrankeltainen. Nurkka- ja räystäslautojen värisävyksi tulee taitettu valkoinen (hamppu). Ulko-ovet maalataan tummanruskean sävyisellä maalilla.

Kirkon sisäpuolella haluttiin säilyttää entiset, vaaleat värisävyt, joten niihin ei tehdä oleellisia muutoksia. Kupolin väriksi tulee valkoinen ja kirkkosalin seinät maalataan lämpimällä valkoisella. Pilareiden värisävy on vaalean siniharmaa. Kirkkosalin lattiaan tehdään pieniä korjausmaalauksia. Kirkon penkit ovat nytkin hyvässä maalissa.

Maalausurakan suorittaa kilpailutuksen jälkeen Härmän Maalaus T:mi Kauko Keskinen.

Sulkavan kirkko valmistui vuonna 1822 arkkitehti Carlo Bassin suunnitelmien pohjalta. Kirkko rakennettiin nopealla aikataululla eikä rakennusvirheiltäkään vältytty, mm. katossa havaittiin vuotokohtia. Korjaustoimiin ryhdyttiin vuonna 1852, jolloin kirkkosalia korotettiin ja kupolin ylle rakennettiin 8-kulmainen valolyhty.